Solarigrafiakuvassa auringon jälki piirtyy maisemaan – valotusaika katsotaan kalenterista

Solarigrafia on 25 vuotta vanha valokuvausprosessi, jossa yhdistyvät neulanreikävalokuvaus ja digitaalinen kuvankäsittely sekä erittäin pitkät valotusajat ja kaupunkikulttuuri. Teemu Lampinen esittelee solarigrafian luonteenpiirteitä ja antaa neuvoja, joiden avulla jokainen kiinnostunut voi kokeilla päivien tai kuukausien pituisia valotuksiaan itse.

Teksti ja kuvat: Teemu Lampinen (📸 @lupatarkastaja)

”Tuo on noituutta!”, työkaverini huudahti, kun näytin hänelle ensimmäisiä ottamiani solarigrafiakuvia ja kerroin, että olen ottanut ne kaljatölkillä. En moiti häntä. Solarigrafiavalokuvissa on jotain, mitä on järjellä vaikea selittää ja vielä vaikeampi, jos tietää valokuvien valottamisen perusteita. 

Miten auringon kulku voi piirtyä kuvaan? Miksi kuva ei ylivalotu täysin? Miten kuva voi piirtyä valokuvapaperille ilman kemioita? Eihän tuossa kaljatölkkikamerassasi ole edes linssiä!

Itselläni tuli vastaavia reaktioita, kun kuulin solarigrafiasta ensimmäisen kerran 2000-luvun puolivälissä Jyväskylän yliopiston kamerakerhon tapaamisessa. Silloin prosessi oli vasta ollut muutaman vuoden keksittynä, ja sitä teki tunnetuksi muun muassa suomalainen taiteen lisensiaatti Tarja Trygg. 

Jo 1970–1980-lukujen vaihteessa belgialainen Dominique Stroobant (s.1947) keksi kuvata auringon liikettä talvipäivänseisauksen ja kesäpäivänseisauksen välillä, kuuden kuukauden valotuksena. Hän kuvasi neulanreikäkameroilla litofilmille. Stroobantin kuvat ovat näyttäviä ja edustavat samaa kuvakieltä kuin nykyaikainen solarigrafia: ”Kun näytin ihmisille, minkälaisia kuvia saan aikaiseksi näillä kömpelöillä, raskailla, mutta hienoilla kameroillani, he pitivät sitä noituutena”, Stroobant kertoi. Tutunkuuloisia reaktioita, siis.

Digiajan analogista valokuvausta

Solarigrafia vaati digitaalisuutta syntyäkseen. Vuonna 2000 esiteltiin pääosin puolalaisten opiskelijoiden toimesta kaikille avoin projekti nimeltään Solaris, jossa harjoitettiin puolen vuoden valotuksia. Neulanreikäkameroihin asetettiin valokuvien vedostuspaperia negatiiviksi. Prosessi nimettiin solarigrafiaksi. Muutamaa vuotta myöhemmin Tarja Trygg aloitti oman projektinsa sekä siihen liittyvän nettisivun ja alkoi keräämään ympäri maailmaa valotettuja solarigrafioita.

Tällä hetkellä Facebookin aktiivisimmassa solarigrafia-ryhmässä on runsaat 4 000 jäsentä. Tästä voi päätellä jotain kuvaustavan harrastajien määrästä tällä hetkellä. 

Melkein 20 vuoden tauon jälkeen keväällä 2023 solarigrafioiden tekeminen palasi mieleeni ja kun hain someryhmistä solarigrafioita, näin, minkälaisia 2020-luvulla solarigrafiat ovat. Olin uudestaan ihmeissäni tekniikasta. Pitkät, usean kuukauden valotusajan kuvat lumosivat ja jättivät tuijottamaan. Auringonkaaret olivat kauniita, ja lisäksi kuviin oli saatu onnistuneesti näkymään myös rakennettua kaupunkiympäristöä, terävästi ja selvästi. 

Tein pian ensimmäiset uudet tölkkikamerani, enkä ole lopettanut sen jälkeen.

Solarigrafia on matalan kynnyksen kokeellista valokuvausta. Kustannukset sen kokeilemisesta ovat pienet, etenkin jos muun valokuvausharrastuksen vuoksi on jo hankkinut pimiössä käytettävää valokuvapaperia. Yhden tölkkikameran saa edullisimmallaan tehtyä alle eurolla. Kameran valmistelu on mukavaa ajanvietettä, eikä mitenkään pikkutarkkaa askartelua. Sitä voi tehdä myös lasten kanssa. Se toimii siten hyvänä oppina valokuvaukseen ja camera obscura -ilmiöön.

Yksinkertaisimmillaan solarigrafian ottamista varten tehtävän kameran valmistamiseen tarvitset seuraavat tarvikkeet:

• valotiiviin, kannellisen rasian tai esimerkiksi kaksi juomatölkkiä
• valokuvapaperia
• ohuen, teräväkärkisen neulan
• teippiä
• rautalankaa tai nippusiteitä kameran kiinnittämistä varten

Valotettu negatiivi valokuvataan tai skannataan digitaaliseksi tiedostoksi. Tämä onnistuu älypuhelimella, ja kuvankäsittelyssä apuna käy esimerkiksi ilmainen Snapseed-applikaatio.

Solarigrafiakameran rakentaminen juomatölkistä

Kuten kaikessa valokuvauksessa, kuvaajan kunnianhimon noustessa, tulee mukaan lisää huomioitavia työvaiheita. Kuvailen seuraavaksi oman tapani valmistaa neulanreikäkameroita solarigrafioita varten.

Juomatölkit ovat yleinen kameranrunko. Niitä on helposti saatavilla, ne eivät maksa kuin pantin verran ja niitä on helppoa työstää. Tölkkiin paperi tulee kaarevasti, mikä luo kuvaan todella laajan kuvakulman, mutta samalla vääristää kuvaan piirtyvää auringon kulkureittiä etenkin keskipäivään suunnatessa. Keskipäivään suunnatussa kuvassa aurinko näyttää nousevan ja laskevan jyrkästi. Tästä on tullut vahva osa solarigrafian kuvakieltä. Kameran rakentaminen tasataustaiseen laatikkoon poistaa tätä vääristymää.

Valmistelen juomatölkit paitsi juomalla ne, myös huuhtelemalla ne. Poistan tölkistä yläosan purkinavaajalla ja huuhtelen ne. Kuivuneista tölkeistä maalaan sisäpinnat mattamustalla spraymaalilla. Tällä estetään valon heijastelu kameran sisällä kuvaa ottaessa.

Yhtä kameraa varten tarvitaan kaksi juomatölkkiä. Toisen tölkin pohjaosa liitetään lopuksi uudeksi, valotiiviiksi kanneksi varsinaiseen kameran runkoon. Tästä pohjatölkistä jää käyttämättä alumiinikylkeä. Leikkaan näistä noin 3 cm x 3 cm palasia, joihin työstän neulanreiän. Neulanreiän voi pistää myös suoraan tölkin kylkeen. Kun tekee reiän erilliseen palaseen, on sitä helpompi työstää, siitä saa siistimmän ja tämä kaikki vaikuttaa positiivisesti lopputulokseen eli valmiiseen kuvaan.

 Neulanreiän koko vaihtelee sen mukaan, mikä on reiän etäisyys valokuvapaperista eli negatiivista. Tähän löytyy laskureita netistä. Itse olen juomatölkkeihin tehnyt noin 0,20 mm reikiä, vaikka se onkin laskennallisesti liian pieni. Jälki piirtyy kuitenkin hyvin. Reiän reunoja hiotaan hienolla hiomapaperilla, avataan reikä uudestaan, hiotaan uudestaan. Näin työstäen neulanreiästä tulee siisti. Tarkastan vielä ”minimikroskoopilla”, ettei reiässä ole pieniä alumiinin riekaleita, jotka tekisivät heijastuksia kuvaan. 

Teen tölkin kylkeen noin peukalonpään kokoisen reiän, johon kiinnitän alumiinilevyn, jossa on neulanreikä. Neulanreiän korkeus tölkin kyljessä vaikuttaa kuvan perspektiiviin. Jos haluat, että kameraa kuvaa korkealle ylös, esimerkiksi lähellä korkeaa rakennusta, kannattaa reikä asettaa tölkkiin ylemmälle kolmannekselle tai neljännekselle. Kiinnitän reiällisen alumiinilevyn ilmastointiteipillä tölkkiin. Sähkärin teipistä leikkaan palasen, josta taittelen neulanreiän päälle sulkimen siten, että teipin saa helposti irrotettua. 

Seuraavaksi kameratölkki ladataan. Otan mattapintaisen valokuvapaperin valmiiksi lähelle, samoin kaksi noin 3–5 cm palasta läpinäkyvää teippiä. Myös tölkin päälle tuleva kansi on hyvä olla valmiina. Hämärrän huonetta laittamalla verhoja ikkunan eteen tai sammuttamalla valot, otan yhden valokuva-arkin, varmistan että se on oikein päin ja pujotan sen tölkkiin. Tämän työvaiheen voi tehdä pimiössä tai pimeässä, mutta mikään pakko ei ole. Valokuvapaperi kestää jonkin verran valoa, ja hämärässä on helpompi työskennellä kuin pimeässä.  

Varmistan, että paperi ei tölkin sisällä peitä neulanreikää ja kiinnitän sen läpinäkyvillä teipeillä tölkkiin, varmuuden vuoksi. Tämän jälkeen laitan toisen juomatölkin pohjan kanneksi. Kamera on kuvausvalmis.  

Lopuksi viimeistelen kameratölkin. Käytän siihen joko mustaa tai hopeista ilmastointiteippiä, riippuen siitä, mihin ajattelin kameran asentaa ja kumman värisenä se maastoutuu ympäristöön paremmin. Teippaus aloitetaan tölkin alareunasta siten, että ylempi kerros tulee aina alemman yläreunan päälle. Ilmastointiteippi antaa tölkille sääsuojaa useiden kuukausien säävaihteluiden ajaksi. Saatan myös kirjoittaa tölkinpohjaan rauhoittavia viestejä, kuten ”solarigrafia” ja ”art photo”, ettei kukaan luulisi epäilyttävän näköistä pötkylää pommiksi. Pommiltahan se meinaan näyttää, ja kameratölkkejä on luultukin pommeiksi.

Kuvauspaikan valinta ja pitkän valotusajan filosofia

Varmasti jokainen solarigrafiaa ensimmäistä kertaa kokeileva haluaa kuvansa onnistuvan ja valitsee sen mukaisesti rakentamalleen kameralle sijoituspaikan, missä se saa varmasti olla koskemattomana vaadittavan ajan. Oma piha tai syrjäinen metsänreuna palvelevat tässä hyvin.

Kunnianhimoa kannattaa kuitenkin kasvattaa ajan myötä ja hakea kameroilleen sellaisia sijoituspaikkoja, missä kuvaan piirtyisi muutakin mielenkiintoista kuin pelkkä auringon jälki. Vaikka auringon jälki on solarigrafian taika, ei se kuitenkaan pidemmän päälle pelkästään ole mielenkiintoista tai palkitsevaa, ainoastaan toisteista ja ennakoitavaa.

Sijoittamalla kameransa rohkeammin eli paikkaan, missä kulkee paljon ihmisiä, voi toki helpommin menettää kameransa, mutta onnistuessaan kuvasta tulee jotain ainutlaatuista. Solarigrafioita ottaessa joutuukin käsittelemään sellaisia kysymyksiä ja kokemuksia, jotka monessa muussa valokuvaamisen tyylissä eivät vaadi huomiota. 

Päällimmäisenä on se jatkuvasti läsnä oleva mahdollisuus, että menettää kuvan. Erittäin pitkiä valotusaikoja kuvatessa kuvan merkityksellisyys kasvaa sen myötä, mitä pidempään kuva on ollut valottumassa. Tästä johtuen joka päivä valottumassa olevasta kamerasta tulee arvokkaampi, ja jos sen sattuu menettämään, menettää enemmän.

Itselläni kameroista häviää tai hajotetaan noin joka kolmas. Useat kameroistani ovat lähialueella, missä kuljen viikoittain muutenkin. Tapaan aina katsoa, onko kamerani paikallaan ja siinä asennossa, mihin sen olin asentanut. Jos näen, että kameraa on liikuteltu, saan sen saman tien pois ja kuvan ehkä pelastettua ilman, että siihen tulee liian voimakasta kaksoisvalotusta. Joskus näen kamerani vasta kuukausien päästä. Silloin ei voi tietää kuin vasta paikan päälle palatessa, onko odottamassa kuva vai pettymys.

Viimeksi eilen näin ohi kulkiessani tolpassa roikkuvat tyhjät nippusiteet. Kahden kuukauden valotus oli mennyt hukkaan ja näin talvea vasten seuraavan kerran pääsen yrittämään samaa kuvaa vasta ensi vuonna pääsiäisen tienoolla. 

Viime juhannuksen jälkeen asensin tölkkikameran Tampereelle ratikkapysäkkiin. Tarkoitus oli pitää sitä valottumassa neljä kuukautta. Käytän itse kyseistä pysäkkiä, joten pystyin viikoittain seuraamaan, että tölkki pysyi visusti paikoillaan, ja niin se pysyikin melkein neljä kuukautta. Sitten yhtenä lokakuun maanantaiaamuna, kun olin lähdössä töihin, näin että tölkki oli kadonnut! Se iski rintaan lujaa. Katsoin nopeasti ympärilleni, lojuisiko tölkki jossain poisheitettynä. Ei näkynyt. Pettymys oli karvas. 

Iltapäivällä kotiin palatessa kävin heti hakemassa pois toisen lähellä olleen tölkin, jonka olin jättänyt samaan aikaan valottumaan. Se oli kuvaamassa rakentuvaa TOASin Hipposkampuksen työmaata. Kun avasin tämän kameran ja näin vilauksen negatiivista ensimmäistä kertaa, päivän pettymykset vaihtuivat suunnattomaan onnistumisen tunteeseen. Se kuva onnistui täydellisesti. Seuraavana yönä satoi paksu ensilumi. Ellen olisi hakenut tätä kameratölkkiä pois, se olisi mahdollisesti hävinnyt lumiaurojen viemänä. Tuurillakin on osansa valokuvaamisessa.

Kameran kiinnitys

Saadakseen solarigrafiaan näyttävät auringonkaaret kamera tulee osoittaa kuvaamaan etelään eli keskipäivään kohti. Auringonnousuun tai auringonlaskuun osoitetut kamerat piirtävät auringon viivat hyvin myös. Vuodenaikojen vaihtelun näkee kuvasta, kun aurinko on noussut aina vaan myöhemmin tai aikaisemmin horisontista.

Solarigrafian prosessilla saa kuvan, vaikka kamera ei päivän aikana näkisikään aurinkoa. Suomen pitkinä päivinä voi kokeilla myös kameran osoittamista suoraan pohjoiseen. Tein näin keskikesällä 2023 ja sain samaan kuvaan hennosti näkymään sekä auringonnousun ja auringonlaskun. Tölkkiin tehdyn neulanreikäkameran kuvakulma on todella laaja.

Solarigrafioissa esimerkiksi saadakseen rakennuksen hyvin kuvaan kannattaa kamera asettaa varsin lähelle kohdetta. Laajan kuvakulman vuoksi kohde jää helposti liian etäälle valmiissa kuvassa.

Kun kameraa on jättämässä julkiselle paikalle kuvaamaan tiettyä kohdetta, auringon suunta on yksi rajoite sille, mihin kameran voi kiinnittää. Toinen selkeämpi rajoite kiinnitykselle on se, mitä on saatavilla. Rakennuksia kannattaa kunnioittaa jättämällä ne rauhaan. Yleensä jäljelle jäävät liikennemerkit ja erilaiset kaiteet tai aidat, mihin kameran saa kiinnitettyä.

Kamera olisi hyvä saada paikkaan, missä se ei ensimmäisenä kiinnitä ohikulkijoiden huomioita. Kameransa voi myös jakkaraa avuksi käyttäen kiinnittää sen verran ylemmäs, etteivät ohikulkijat siihen ylety. Osa solarigrafian harrastajista käyttää aikaa myös kameroidensa naamioimiseen liimaamalla niihin esimerkiksi sammalta ja lehtiä tai maalaamalla ne hyvin ympäristöön sulautuviksi.

Kamera tulisi saada myös kiinnitettyä niin, että se pysyisi paikoillaan mahdollisesti kuukausien ajan. Tässäkin on hyvä kunnioittaa ympäristöään sen verran, ettei käytä kiinnittämiseen mitään, mistä jäisi pysyvä jälki. Itse suosin muovisia nippusiteitä niiden helppokäyttöisyyden takia. Kuumina kesäkuukausina nippusiteet voivat kuitenkin löystyä ja siten vaikuttaa kuvan terävyyteen. Tölkin saa kiinnitettyä myös rautalangalla.

Jos kamera on rakennettu huolella, se kestää säänvaihtelua hyvin. Kameran sisällä olevan valokuvapaperin kostumista on kuitenkin vaikea välttää, kun valotus kestää kuukausia ja lämpötilan vaihtelut ovat suuria. Kostuessaan paperi voi vahingoittua, mutta tästä tulevat erilaiset värit ja sävyt tuovat persoonaa valmiiseen kuvaan. Vaikka solarigrafioita otetaan mustavalkopaperille, valmiissa kuvissa on aina värejä ja sävyjä.

Kuvan viimeistely

Useiden kuukausien valotuksia suunnitellessa kannattaa huomioida kalenteria ja sitä, miten kesäpäivänseisaus tai talvipäivänseisaus osuvat valotuksen ajalle. Yleinen käytäntö solarigrafiassa on, että valotus kannattaa ajoittaa seisauksien välille. Tällöin aurinko kulkee valotuksen jokaisena päivä eri reittiä. Jos tekee esimerkiksi kahden kuukauden valotuksen alkaen kuukautta ennen kesäpäivänseisausta ja jatkuen kuukauden tämän jälkeen, valmiissa kuvassa on efektiivisesti vain yhden kuukauden ajalta korkeimmillaan kulkevia auringonkaaria.

Solarigrafioille ei erikseen lasketa valotusaikaa. Riippuen rakennetusta kamerasta, neulanreiän koosta ja saatavilla olevasta valosta, solarigrafiakuvan voi saada aikaiseksi jopa muutamassa tunnissa. Valokuvapaperi valottuu kuitenkin varsin verkkaasti. Oman kokemukseni mukaan alle kahden viikon solarigrafiat jäävät tummiksi. Solarigrafia ei voi ylivalottua, joten kameran pois hakemista määrittelee vain kalenteri, kuvaajan pitkäjänteisyys ja uskallus pitää kameraa ulkona.

Kameraa pois hakiessa on sen neulanreikä hyvä peittää suljinteipillä. Tämän jälkeen kamera on valmis aukaistavaksi. Kamerassa oleva paperi on usein hieman taipunut, joten jos skannauksen aikoo tehdä kameralla, kannattaa varata etukäteen valmiiksi ainakin neljä teipinpalaa, joilla negatiivin saa kiinnitettyä nurkistaan tasaiseksi pöydälle. Kannattaa myös etukäteen katsoa, ettei negatiivia kuvatessa muodosta varjoa sen ylle.

Negatiivipaperin voi myös skannata tasoskannerilla. Negatiivi kestää valoa hyvin yhden skannauskerran ilman, että se juurikaan hunnuttuisi. Negatiivia työstäessä on kuitenkin hyvä toimia aina määrätietoisesti ja ripeästi, koska negatiivi on luonnollisesti edelleen valolle herkkä. 

Halutessaan negatiiveja voi säilyttää valolta suojassa, vaikka juomatölkissä tai kirjan välissä. Itse olen kokenut negatiivien säilyttämisen kuitenkin turhaksi. Solarigrafia muuttuu digitaaliseksi pian sen jälkeen, kun se on lopettanut valottumisensa kamerassa, enkä ole kokenut tarvetta esimerkiksi skannata valolle herkkiä negatiiveja uudelleen.

Itse skannaan solarigrafiani kännykällä. Negatiivin peruskuvankäsittely on seuraava: rajaus, kääntö peilikuvaksi, kääntö negatiivista positiiviksi (esim. Snapseedin käyrillä), kirkkauden lisääminen, kontrastin lisääminen. Jokainen voi oman makunsa mukaan jatkaa kuvan editointia. Mitään sääntöjä ei ole. 

Niin neulanreikäkamera on taas tehnyt noituuttaan, ja käsillä on nyt valmis solarigrafiakuva. Se on taidevalokuvaa ja arvokas sellaisenaan ainutlaatuisena otoksena, joka tuo näkymätöntä liikettä näkyväksi. Kuvaa voi halutessaan tai osatessaan tulkita myös tieteen näkökulmasta. Auringonkaarista tai pikemminkin niiden puuttumisesta pystyy lukemaan säätä, sillä katkokset tarkoittavat pilvisiä hetkiä tai päiviä.

Omia solarigrafioitaan kannattaa jakaa muiden nähtäväksi. Esimerkiksi Facebookin kansainvälinen Solarigrafia-ryhmä on aktiivinen paikka nähdä muiden ottamia kuvia, inspiroitua niistä ja saada palautetta omistaan.